Ida-Maria jo "huolestuneena" kysyi, että miten on tämän tehtävän laita, kun en ole hengellisessä työssä (no ei nyt ihan näin sanankääntein, mutta annetaneen kirjailijalle ilmaisuvapaus tapahtuneesta).
Sen verran on kaikenlaista tähän elämänikään mennessä ehtinyt, että tämäkään aihe ei ole minulle vieras. Hengellisyys. Spiritualiteetti. Onhan minulla takana monet vuodet seurakuntanuorissa, rippikoululeireillä, messuissa, ym. Ja pisteenä iin päälle; myös kahden vuoden opinnot teologisessa tiedekunnassa :)
Tämä piste on siis eräänlainen paluu juurilleni. Ja mielenkiintoinen sellainen. Kirkkoa usein parjataan vanhanaikaisuudesta ja aikaansa perässä hiitämisestä. Tutustuminen Kappeliin, Tuomasmessuun ja Mobiilikirkkoon kuitenkin osoitti jotain ihan muuta. Minä olinkin itse asiassa jäljessä kirkkoa!
Kävin lukemassa eräänkin hartauden Kappelista. Valitsin suuresta joukosta henkilöitä, jotka tunsin tai tiesin entuudestaan. Viisaita sanoja. Itseäni viehättää eniten hartaudet, joissa asioita ei ole pureksittu valmiiksi vaan jätetään tilaa omalle mietinnälle :)
Hieno suoritushan tämä oli. Toisaalta veikkaan, että tuolla kokemuksella ja tehtävien materiaalien innoittamana olisit saanut aikaiseksi vaikka lyhyen hartausvideon. Rimaa korkeammalle rohkeasti! Tiedän, että näiden viikkojen aikana taitosi ovat kasvaneet huimasti.
Olet oikeassa tuossa, että kirkko on mennyt paljon eteenpäin viime vuosina. Toivottavasti tämä suunta jatkuu tulevaisuudessakin. Tarvitsemme lisää erilaisia palveluja, juttuja, appseja ja kokeiluja, jotta kirkko pysyy kiinni kehityksessä. Sen takia olisi tarpeellista, että myös peruskoulutuksessa (lastenohjaajat, nuorisotyö jne.) olisi some aktiivisesti mukana. Uuta loudaan, kun kiinnostusta ja taitoja löytyy. Sinä olet hyvä esimerkki siitä. Videotuotantosi taitaa olla jo kovassa vauhdissa.
Toivottavasti joskus tässä pisteessä tulleista tiedoista on sinunkin työssäsi apua.
Ihan mieletön Irina! Kuvasi ja teksti tukevat toisiaan loistavasti. Jättävät hyvin tilaa jokaisen omille kokemuksille ja peilailulle omasta elämästä samalla hoitaen. Näkee, että tämäkin osa elämää on sinulle tuttua, hartaudet. Tykkään kovin lyhyistä teksteistä verkossa, siksi tästäkin ylen kovin paljon!!!
Olen aina pitänyt Tabermannin runoista -niiden kauniista herkkyydestä ja rehellisyydestä. Hieno oivallus ottaa hartausteksti häneltä. Ja hyvä aiheeseen sopiva kuva tukee tekstiä todella.
Ida-Maria jo "huolestuneena" kysyi, että miten on tämän tehtävän laita, kun en ole hengellisessä työssä (no ei nyt ihan näin sanankääntein, mutta annetaneen kirjailijalle ilmaisuvapaus tapahtuneesta).
VastaaPoistaSen verran on kaikenlaista tähän elämänikään mennessä ehtinyt, että tämäkään aihe ei ole minulle vieras. Hengellisyys. Spiritualiteetti. Onhan minulla takana monet vuodet seurakuntanuorissa, rippikoululeireillä, messuissa, ym. Ja pisteenä iin päälle; myös kahden vuoden opinnot teologisessa tiedekunnassa :)
Tämä piste on siis eräänlainen paluu juurilleni. Ja mielenkiintoinen sellainen. Kirkkoa usein parjataan vanhanaikaisuudesta ja aikaansa perässä hiitämisestä. Tutustuminen Kappeliin, Tuomasmessuun ja Mobiilikirkkoon kuitenkin osoitti jotain ihan muuta. Minä olinkin itse asiassa jäljessä kirkkoa!
Kävin lukemassa eräänkin hartauden Kappelista. Valitsin suuresta joukosta henkilöitä, jotka tunsin tai tiesin entuudestaan. Viisaita sanoja. Itseäni viehättää eniten hartaudet, joissa asioita ei ole pureksittu valmiiksi vaan jätetään tilaa omalle mietinnälle :)
Hieno suoritushan tämä oli. Toisaalta veikkaan, että tuolla kokemuksella ja tehtävien materiaalien innoittamana olisit saanut aikaiseksi vaikka lyhyen hartausvideon. Rimaa korkeammalle rohkeasti! Tiedän, että näiden viikkojen aikana taitosi ovat kasvaneet huimasti.
VastaaPoistaOlet oikeassa tuossa, että kirkko on mennyt paljon eteenpäin viime vuosina. Toivottavasti tämä suunta jatkuu tulevaisuudessakin. Tarvitsemme lisää erilaisia palveluja, juttuja, appseja ja kokeiluja, jotta kirkko pysyy kiinni kehityksessä. Sen takia olisi tarpeellista, että myös peruskoulutuksessa (lastenohjaajat, nuorisotyö jne.) olisi some aktiivisesti mukana. Uuta loudaan, kun kiinnostusta ja taitoja löytyy. Sinä olet hyvä esimerkki siitä. Videotuotantosi taitaa olla jo kovassa vauhdissa.
Toivottavasti joskus tässä pisteessä tulleista tiedoista on sinunkin työssäsi apua.
Papukaija on jälleen sinun. :)
Ihan mieletön Irina! Kuvasi ja teksti tukevat toisiaan loistavasti. Jättävät hyvin tilaa jokaisen omille kokemuksille ja peilailulle omasta elämästä samalla hoitaen. Näkee, että tämäkin osa elämää on sinulle tuttua, hartaudet. Tykkään kovin lyhyistä teksteistä verkossa, siksi tästäkin ylen kovin paljon!!!
VastaaPoistaTykkäsin kovasti hartaudestasi. Itsekään en ole hengellisessä työssä varsinaisesti mukana, joten osaan eläytyä tuskaasi :)
VastaaPoistaOnpa kaunis teksti Tabermannilta! Ajatukseen on helppo yhtyä.
VastaaPoistaOlen aina pitänyt Tabermannin runoista -niiden kauniista herkkyydestä ja rehellisyydestä. Hieno oivallus ottaa hartausteksti häneltä. Ja hyvä aiheeseen sopiva kuva tukee tekstiä todella.
VastaaPoista