Kurssi on ollut varsin intensiivinen; 10 viikkoa ja joka viikko uusi asia! Aluksi se hieman hirvitti, mutta nyt itse asiassa ajattelen, että näin sen kuuluu oppimisen kannalta mennäkin. Pysyy koko ajan vireessä kun ei tule pitkiä taukoja. Samaan aikaan olen lisäksi osallistunut opistollamme järjestettävään TVT-koulutukseen, joten olen saanut tietoa ja taitoja oikein roppakaupalla.
Elämäni ensimmäisen blogin perustin tämän kurssiin aikana. Pari muutakin on tullut luotua kokemuksen innoittamana, mutta ne ovat vielä "vaiheessa" kuten sanonta kuuluu. Vakaa aikomukseni on kokeilla blogia seuraavan koulutuksemme kurssialustana! Blogi ja sen käyttö on minulle kurssin parhaita löytöjä.
Vaikeinta minulle oli Twitter. Tein kyllä vaadittavat "tehtävät", mutta en oikein jaksa innostua siitä. En koe saavani sieltä mitään enkä oikein osaa sinne mitään jakaakaan. Kukaan lähipiiristänikään ei ole siellä aktiivinen, mikä varmaankin vaikuttaa asiaan.
Verkkokeskustelu oli epämiellyttävää. Pakonomaista. Totesin olevani varsin epäaktiivinen keskusetelija niin verkossa kuin muuallakaan. Verkko on minulle enemmän tiedonhaun ja -jakamisen paikka. Sorsastamispaikka siis.
Kuvat ja videot verkossa -aiheista sain myös uutta tietoa ja niitä on tämän kevään aikana tullut käytettyä. Tätäkin aihetta on täydentänyt mukavasti edellä mainitsemani toinen koulutus, jonka puitteissa olen tehnyt video ohjeistusksia opiskelijoille. Tästä taidosta on minulle niin ikään paljon hyötyä etenkin työssäni mutta myös vapaa-ajallani :)
Lintulauta oli mielestäni hyvä ja toimiva kurssialusta. Selkeä ja yksinkertainen. Chattiin pääsin useimmiten, muta en oikein osannut hyödyntää sitä. Muuta kehittäimisehdotusta en keksi kuin kurssin mainostamiseen liittyen. Kuulin (=luin) tästä opistomme intrasta ensimmäisen kerran. Sen tekstin perusteella tuli kuva, että tämä on nimenomaan seurakunnan työntekijöille suunnattu kurssi. Ja saataahan näin ollankin, mutta ei tämä niin "hengellinen" ole kuin tuosta tekstistä saattoi päätellä. Tiedän, että moni jäi tulematta tälle kurssille samaisen ajatuksen pohjalta. Onneksi minä sain toisen käden tietoa Ida-Marialta ja Sallalta ja tuli lähdettyä tähän mukaan :)
Toisen kerran tämä blogisi söi kommenttini. Julkaisin sen, mutta katosi saman tien. Olisi pitänyt kopioida talteen. Toivottavasti saan kaikki ajatukseni tähän uudestaan.
VastaaPoistaKurssi onnistui sinulta mielestäni oikein hyvin, vaikka tulit kurssin jo alettua ja olit osan aikaa matkoilla. Oli mukava lukea miten itse olit nähnyt kurssin ja hienoa, että nostit myös niitä oppimiskokemuksia esiin, joissa huomasit missä omat rajasi menevät. Twitteristä voisin sanoa sen verran, että itsellekin se oli aluksi vaikea juuri sen takia, ettei siellä ollut tuttujani. Vähitellen kuitenkin opin Twitterin ytimeen eli matalaan kynnykseen keskustella kenen tahansa kanssa maailmassa. Älä luovuta sen suhteen vaan kokeile uudestaan rohkeasti.
Mainostus opiston suuntaan ei todellakaan ollut parasta mahdollista. Ongelmana on se, että koulutus on suunnattu periaatteessa seurakuntiin, joten heille suunnattu mainos meni automaattisesti myös opistolle. Syksyn koulutuksen mainostuksesta voisi huomioida siun, Sallan ja Sirpan kokemuksia. Täytyypä jutella Sirpan kanssa.
Kiitos, että osallistuit kurssille. Aurinkoista kevään jatkoa ja onnistumisen hetkiä somen parissa!
Kiitos palautteesta :) Minullakin kävi niin tämän kanssa, että luulin julkaisseeni sen ja ihmettelin, kun kommentteja ei kuulu :)
VastaaPoista