Monet ovat varmaan lukeneet tai kuulleet feissarimoka-sivusta. Itse olen vilkaissut muutaman kerran. En kuitenkaan aio tässä jäädä niitä enempää analysoimaan vaan pohtia, mitä hyvää/hyötyä/iloja/onnistumisia facebook on itselleni tai ystävilleni tarjonnut. Älkää kuitenkaan säikähtäkö ystävät - ketään en nimeltä mainitse. Sillä sehän olisi feissarimoka.
Facebookin kautta on löytynyt apu ja tuki moneen pulmaan ja puutteeseen. Sen kautta olen hankkinut ainakin huonekaluja ja muita kodin tarvikkeita, myynyt pois itselle tarpeettomia. Asiantuntijoita ja osaajia löytyy joka lähtöön, joten neuvoja ja vinkkejä on saatavilla aiheeseen kuin aiheeseen. Ja onpa yksi nykyisistä työtovereista löytänyt itsensä töihin meille facebookissa jaetun työpaikkailmoituksen kautta, jota jaoin sivullani ja jonka yhteinen tuttavamme jakoi edelleen eteen päin.
On facebook tuonut ystävien julkaisujen kautta myös monet naurut, unohtamatta surun kyyneleitä. Myötäelämisen mahdollisuus on somen myötä lisääntynyt. Itsekin tulee ajoittain kirjoiteltua kasvukiputarinoita vanhempana kasvamisesta. Tästä eivät onneksi lapseni vielä tiedä mitään :). Jotenkin helpottavaa on ollut myös "eniten vituttaa kaikki" -päivityksen kirjoittaminen, vaikka se ei lukijoille sen enempää asiasta kerrokaan.
Vältän siis tekemästä feissarimokia, vaikka ne varmasti monet naurut tarjoaisivatkin kanssakulkijoille. Facebookin, kuten monen muunkin asian merkitys elämässä, pitää mielestäni perustua hyvän jakamiseen.
Minäkin olen yrittänyt tuolla hilpeyssektorilla pysytellä. Facebookista olen saanut hyviä juttuvinkkejä tiedottajan/toimittajan työhöni, mutta muuten se on enempi höpsöttelyn areena.
VastaaPoistaMie myös kannatan enemmän positiivisten päivitysten tekoa kuin et kaikki murheeni kirjoittaisin luettavaksi. Mut toki välillä tulee ahdistustaan ja pettymystäänkin purettua päivityksiin. Facessa näkyy ja saakin näkyä koko elämän kirjo, mut silti mietin mitä ja miten haluan immeisten tietävän miusta facen kautta. Siellä kun suurin osa on kuitenkin hyvän päivän tuttuja..
VastaaPoistaIhan mahtavalta tuntuu tuo hyödyn määrä, mitä Facebook voi aktiivikäyttäjälle tuoda ja suoda. Ehkä minäkin vielä joskus intoudun ja ihmettelen, mikä vimma on ollut päätä hakata seinään. - Silti virkistävän ihanaa, jos joku aikuinen on joskus oikeesti kirjoittanut FB-sivulleen Eniten vituttaa kaikki -päivityksen.
VastaaPoistaIhana kirjoitus Irina! Olen niiiiin, kiitollinen, että aikanasi päätit jakaa facebookissa erään päivityksen ;) On ihmeellistä oivaltaa, miten moneen asiaan sosiaalinen media vaikuttaa ja miten se, miten toiset ihmiset somen näkevät ja siellä toimivat voi vaikuttaa vahvasti myös meidän elämäämme. Taidankin heti vilkaista tuota "mokasto" -sivustoa. Kiitos vinkeistä!
VastaaPoistaKirjoitit todella osuvasti siitä miten some voi oikeasti tuoda elämään hyvää. Tuo työpaikkailmoituksen jakaminen on hyvä esimerkki siitä, kuinka meillä kaikilla on mahdollista edistää asioita. Pieni teko voi olla toisen ihmisen elämässä iso asia. ja totta niitä mokia tulee vähän väliä fb:ssä vastaan. Itse olen tällä viikolla seurannut mielenkiinnolla julkista uutisointia ja somessa käytyä keskustelua Arhimäen ja Leijonien juhlinnasta. Erityisesti olen kiinnittänyt huomioita siihen kuka puhuu ja mitä ja mitä he jakavat. Kritiikki ja asioiden varmistaminen tuntuvat olevan ihmisillä hukassa. Samaan asiaan liittyen laitoin fb-ryhmäänkin yhden pienen esimerkin.
VastaaPoistaSitten varsinaiseen tehtävään liittyen (en muista sovinko sinun kanssasi jotenkin toisin tämän pisteen suorittamisen): Minkä ryhmän ja sivun perustit?
Emme Ida-Maria ole sopineet mitään, mutta siitä pitäisi sopia....
VastaaPoistaOlen perustanut yhden ryhmän vähän aikaa sitten (ennen tätä koulutuksen alkua), mutta tarkoituksena olisi perustaa lähiaikoina myös työhön liittyvä ryhmä (mutta sekään ei tapahdu nyt heti).... Eli mitä ehdotat?
Voit kertoa jo siitä ryhmästä, jonka perustit tai sitten otat itseäsi niskasta kiinni ja teen sen työhön liittyvän ryhmän. :) Kerro mihin tarkoitukseen perustit ryhmän, ketä kutsuit ja miten toivot sen alkavan toimia.
PoistaSivun perustamista voit harjoitella vaikka johonkin harrastukseesi liittyvässä asiassa. Sitä ei tarvitse alkaa ylläpitämään, mutta nyt kokeilla millainen se on prosessina, joten tiedät, kun vaikka työhön liittyen haluat pistää jonkun sivun pystyyn.